HLJ-Akatemia 5.-6.2.2014 Sokos Hotel Flamingo Spa

Tule mukaan kuulemaan, keskustelemaan ja vaikuttamaan!

HLJ-Akatemia on kokeneiden luottamus- ja liikkeenjohtajien kohtaamispaikka, HLJ-kurssilaisten alumni ja uuden luomisen foorumi. Akatemia järjestetään kerran vuodessa ja se on avoin kaikille. HLJ-Akatemia on alusta saakka tullut tunnetuksi korkeatasoisesta osallistujajoukosta. Tulethan mukaan yhteiseen keskusteluun ajankohtaisesta osuuskuntia ja muita jäsenomisteisia yrityksiä koskevasta teemasta!
Muista ilmoittautua viimeistään 25.1.2014 yläreunan kohdasta ilmoittaudu.

Jäsentahto, sitoutuminen, co-operative governance

Osuustoiminta- ja keskinäisten yritysten omistajia ovat jäsen- ja asiakasomistajat. Omistajuus on hajautunut ja omistajatahto ei aina ole selkeä. Hajautuneisuus voi johtaa heikkoon sitoutumiseen. Yrityksen muutostilanteissa yhteistyö testataan. On välttämätöntä, että sovitut pelisäännöt työnjaosta ja rooleista on sovittu hyvissä ajoin. HLJ-Akatemia 2014 keskittyy omistajien ja toimielinten yhteistyön selkeyttämiseen. Akatemia keskustelee myös osuuskuntien hallintokäytännöistä (cooperative governance). Tavoitteena on tuoda esille hyviä käytäntöjä Suomesta ja ulkomailta osuustoimintayritysten käyttöön.

Asiantuntijat kärkitasoa

HLJ-Akatemian asiantuntijat on valittu asiantuntemuksen ja kokemuksen perusteella. Akatemian puheenjohtajina toimivat osuustoiminnan professori Iiro Jussila Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta sekä liikkeenjohdon ja hallitustyöskentelyn ammattilainen KTM Matti Jaakola CV Groupista. Kaikki esittäjät ovat kokeneita liikkeenjohtajia, luottamusjohtajia ja muita vaikuttajia. Akatemian asiantuntijat tunnetaan myös kiinnostavasta esittämistavastaan!

Voit järjestää oman kokouksen Flamingossa!

Varaa oma kokous Akatemian yhteyteen! Tilaisuus kannattaa hyödyntää esim. tulemalla koko hallituksen kanssa mukaan akatemiaan ja pitämällä samalla oma kokous.

Ohjelma ”Lounaasta lounaaseen”

HLJ-Akatemian hinta on 825 € + alv. Jos osallistujia on enemmän kuin kaksi, kolmannesta osallistujasta eteenpäin hinta 675 € + alv. Muita kuluja ovat majoitus, hotellin kokouspaketti ja illallistarjoilu.

5.2.2014:

12:30 Kevyt lounas Flamingossa

HLJ-Akatemian I päivä:

Miten jäsen- ja omistajatahto näkyvät

osuustoimintayrityksen hallinnon toiminnassa”

13:30 HLJ-Akatemian avaus

Hallituksen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa, Pellervo

Johdanto: Omistajien tavoitteet, näkemyksellisyys ja sitoutuminen yrityksen kehityksen ajureina

Osuustoiminnan professori KTT Iiro Jussila, LUT

Omistajatahto perheyrityksessä – case Hartwall, Senior Industry Analyst Torkel Tallqvist

- Akatemiakeskustelu

15.15 Kahvia, suolapalaa, hedelmiä

15.45 Hallintoneuvoston rooli omistajastrategian kiteyttäjänä

Iiro Jussila

- Akatemiakeskustelu

16.15 Suomalaisten osuuskuntien hyvän hallinnon käytännöt – selvityksen tuloksia

- miten co-operative governance eroaa corporate governancesta

- erityispiirteet suhteessa listakoodiin ja listaamattomien yritysten suosituksiin

Toimitusjohtaja, kauppatieteiden tohtoriopiskelija Kari Huhtala

17.00 Ensimmäisen Akatemiapäivän päätös

Flamingo Spa käytettävissä

19.30 Illallinen, illallispuhe: pääjohtaja Taavi Heikkilä, SOK

6.2.2014:

HLJ-Akatemian II päivä:

Hallituksen ja johdon roolit ja tehtävät muutosvaiheen läpiviennissä”

Aamiainen

9:00 Hallitus muutosprosessin tukena

– työnjako johdon kanssa

-roolien selkeyden merkitys konfliktien ehkäisijänä

- jäsenpohjaisen yrityksen erityishaasteet

Liikkeenjohdon konsultti Matti Jaakola, CV Group

- Akatemiakeskustelu aiheesta - paneeli

o hallituksen puheenjohtajat pohtivat

11.00 Kahvia ja hedelmiä

11.30 Osuustoimintayrityksen hallituksen nimittäminen ja uusiutuminen

- pätevyysvaatimukset erilaisissa osuuskunnissa

- avustavat toimielimet, mm. nimitysvaliokunta

Case Etelä-Karjalan Op (vahvistetaan)

Case Metsäliitto (vahvistetaan)

Case jalostava meijeri (vahvistetaan)

Akatemiakeskustelu

Jäsenpohjaisen yrityksen johtaminen

- vertailu osakeyhtiöön

- arvopohja ja yrityskulttuuri

13.00 Päätös ja lounas

FacebookTwitterLinkedIn

Ajankohtaista