Metsäliiton Asunta: PI-johtamiskoulu vastaa kasvavaan kysyntään.

”PI:n koulutus on korkeatasoista ja erityisenä vahvuutena siinä on, että se tarjoaa koulutukseen omistajalähtöisen näkökulman ja osuustoiminnan erityispiirteet on koulutuksen suunnittelussa otettu hyvin huomioon”, luonnehtii hallituksen puheenjohtaja Martti Asunta Metsäliitosta.

Metsäliiton hallinnon väki on jo pitkään käyttänyt hyväkseen PI:n koulutustarjontaa. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet ovat varsin kattavasti suorittaneet HLJ-koulutuksen ja muitakin kursseja on käyty, on muun muassa osallistuttu HLJ Akatemiaan ja osuuskuntien hallinnolle räätälöidyillä englannin kursseilla on ollut monia Metsäliiton hallintohenkilöitä.

”Suosittelen PI:n koulutusta lämpimästi osuuskuntien hallintohenkilöille ja toimihenkilöillekin," Asunta kertoo ja jatkaa: ”edellä olevan lisäksi koulutustilaisuudet tarjoavat hyvän mahdollisuuden vapaaseen keskusteluun muiden osuuskuntien hallintoihmisten kanssa ja luovat hyvän pohjan verkottumiseen osuuskuntaväen ja kouluttajien kanssa”.

FacebookTwitterLinkedIn

Ajankohtaista