HLJ-Akatemia 2.-3.2.2016 Hotelli Gustavelund, Tuusula >>

Omistajuus on tärkeämpää kuin koskaan ennen

Suomi tarvitsee enemmän investointeja ja niiden myötä lisää työpaikkoja. Yritykset ovat valmiita sijoittamaan Suomeen, mutta vain jos toimintaympäristöön, investoinnin tuottoon ja yrityksen itsensä iskukykyyn liittyvät vaatimukset täyttyvät.
Yrityksiltä – niin kotimaisilta kuin ulkomaisilta – investoiminen edellyttää paitsi taloudellista voimaa myös kärsivällistä, pitemmälle tulevaisuuteen tähyävää toimintatyyliä.

Suomalaiset osuuskunnat ovat tunnettuja pitkäjänteisinä ja vakavaraisina omistajina. Niiden toimintaympäristö on entisestään kansainvälistynyt ja kilpailu kiristynyt. Osuuskunnat kohtaavat tässä kilpailussa isoja haasteita, mutta myös uusia mahdollisuuksia. Ne liittyvät ennen muuta kansainvälistymiseen, rahoitushuoltoon sekä tarpeeseen uudistua entistä nopeammin.

Investoinnit, kasvu ja kehittyminen ovat kaikissa yrityksissä viime kädessä riippuvaisia omistajan tahdosta. Taitava liiketoiminnan johtaja tarvitsee tuekseen asiansa osaavat omistajat.

Tämänkertainen HLJ-Akatemiapöytä on katettu näihin teemoihin liittyvillä kysymyksillä:

1. Miten liiketoiminnan kansainvälistyminen muuttaa osuuskuntaa ja sen omistajuutta?

2. Mistä ja millä ehdoilla osuuskunta saa rahaa, kun pitää tehdä isoja investointeja?

3. Millä tavalla omistajuus voi tukea jäsenpohjaista pankkia, kun kilpailu kovenee?

4. Mitä on joukkorahoitus ja mitä tekemistä osuustoiminnalla voi olla sen kanssa?

5. Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä on perheomisteisella osakeyhtiöllä ja osuuskunnalla?

6. Mitä uutta ja hyödyllistä kansainvälinen osuuskuntatutkimus tuo suomalaiselle osuuskunnalle?

Tule mukaan kuulemaan, keskustelemaan ja vaikuttamaan!

Kenelle: HLJ-Akatemia on kokeneiden luottamus- ja liikkeenjohtajien kohtaamispaikka, HLJ-kurssilaisten alumni ja uuden luomisen foorumi. Akatemia on avoin kaikille. HLJ-Akatemia on tunnettu korkeatasoisesta osallistujajoukosta. Tule mukaan yhteiseen keskusteluun.

Missä: Hotelli Gustavelund Kirkkotie 36 04310 Tuusula

Milloin: Akatemia alkaa tiistaina 2.2. tulolounaalla ja päättyy seuraavana päivänä klo 12.45 lounaaseen

Hinta: 850 € + alv. Jos osallistujia on samasta organisaatiosta enemmän kuin kaksi, kolmannesta osallistujasta eteenpäin hinta 695 € + alv. Muita kuluja ovat hotellin kokouspaketti ja illallistarjoilu sekä majoitus.

HUOM! Kaikille osallistujille on varattu lähtökohtaisesti 1 hengen huone ti-ke väliselle yölle (92,00 €/yö, 2 hh 122,00 €/yö). Ilmoita lomakkeella jos et tarvitse majoitusta tai haluat jakaa huoneen (+ kenen kanssa).

Ilmoittautuminen klikkaamalla tästä.

OHJELMA

2.2.2016

12:15 Kevyt tulolounas

HLJ-Akatemian I päivä: ” Osuustoiminnan uudet haasteet ja mahdollisuudet”

13.00 HLJ-Akatemian avaus

Toimitusjohtaja Sami Karhu, Pellervo-Seura

13.15 Rajat ylittävät omistukset osuuskunnan haasteena – case

Toimitusjohtaja Jan Lähde, Munakunta & Dava Foods Finland Oy

Akatemiakeskustelu aiheesta

14.45 Joukkorahoitus kohtaa osuustoiminnan, mistä on kyse

Tutkija, projektipäällikkö Antti Talonen, Tampereen yliopisto

15.30 Kahvia, suolapalaa, hedelmiä

Akatemiakeskustelu aiheesta

15.45 Osuuskuntakonsernin investointien rahoitus ja pääomahuolto – case
Group Treasurer, Ari-Pekka Latti, Metsä Group

17.00 Ensimmäisen Akatemiapäivän päätös

Saunat käytettävissä

19.30 Illallinen, illallispuhe

3.2.2016

HLJ-Akatemian II päivä: ”Omistaminen ennen, nyt ja tulevaisuudessa”

Aamiainen

09.00 Kokemuksia omistajuudesta osakeyhtiössä

Hallituksen puheenjohtaja Teresa Kemppi-Vasama, Kemppi Oy

Akatemiakeskustelu

9.45 Osuustoiminnallisen pankin menestymismahdollisuudet kiristyvässä kilpailussa

Asiantuntijajohtaja Pekka Jaakkola, OP Ryhmä

10.45 Kahvia ja hedelmiä

11.00 Kansainvälisen osuuskuntatutkimuksen tuloksia osuustoiminnan kehittymisen kannalta

Professori Petri Ollila, Helsingin yliopisto

12.00 Yhteenveto ja päätös

Toimitusjohtaja Jukka Suvitie, PI-johtamiskoulu

Lounas

FacebookTwitterLinkedIn

Ajankohtaista